Viimeistä viedään tämän reissun osalta. Olimme vielä viimeiset neljä päivää Tokion seudulla, kaksi yötä Akihabarassa ja kaksi Asakusassa. Käytiin hämmästelemässä Akihabaran anime- ja elektroniikkakeskusta, jossa oli vierivieressä kapeita mutta monikerroksisia liikkeitä täynnä figuureita, sarjakuvia, dvd-levyjä, pienelektroniikkaa, leluja, suurempaa elektroniikkaa ja kaikkea muuta mahdollista japanilaiseen populaarikulttuuriin liittyvää. Asakusassa käytiin katsomassa Tokion vanhinta temppeliä ja sitä ympäröivää putiikkien suota. Akihabaran ja Asakusan välinen matka on noin kolme kilometriä joten se oli ihan käveltävissä. Samalla saattoi myös hahmottaa tätä kaupungin mittakaavaa, nämä kun olivat vain kaksi Tokion lukuisista keskuksista ja molemmat pienen kaupungin ydinkeskustan kokoisia (asukasluvultaan suurenkin kaupungin).
Keskiviikkoaamuna otin asiakseni käydä hombudojolla Doshun treeneissä. Harjoitukst alkoivat klo 6:30, minä heräsin 4:50, sillä meidän sen yön hotelli oli useamman pysäkin päässä hombudojosta. Otin aamiaisen (kaksi onigiriä, pepsi zero, banaani ja kahvi) mukaan family martista ja lähdin unihiekkoja silmistä hieroen suunnistamaan kohti hombudojoa. Muutaman avuliaan aseamatyöntekijän, yhden vaihdon ja noin tunnin kulkemisen jälkeen olin perillä. Aulaan sisään astuessani Doshu itse sattui kulkemaan käytävällä. Hän sanoi jotain muutamalle vanhemmalle pukuhuonetta kohti kulkevalle harjoittelijalle jonka tulkitsin itse vapaasti: "jaahas, joku uusi pojan kloppi on näköjään eksynyt tänne. Näyttääpä hän jännittyneeltä" jonka perään hän naurahti leikkisästi. Annoin aikidopassini respaan ja maksoin yhden harjoituksen, tai ehkä yhden harjoituspäivän, en ole aivan varma. Sitten seurasin muiden vanavedessä yläkertaan ja löysin pukuhuoneen. Miesten puoli oli hyvin pieni ja aivan täynnä. Jokaiselle sisääntulijalle sanottiin kollektiivisesti "ohaio gozaimaaaaaas". Selvittelin puvun ja hakaman päälle yrittäen viedä mahdollisimman vähän tilaa.
Tatamilla oli nuoria ja vanhoja, kaikenmaalaisia, miehiä ja naisia, yhteensä yli 50, ehkä jopa 60 harjoittelijaa. Doshu saapui täsmällisesti 6:30 tatamille. Alkulämmittely oli japanilaisen lyhyt ja ytimekäs, sitten lähdettiin päivän tekniikoihin. Shomenuchi iriminage, yokomenuchi iriminage, yokomenuchi ikkyo, yokomenuchi nikkyo, yokomenuchi shihonage, morotedori kokyo-ho. Tyyli oli hyvin vankkaa perustekniikkaa. Jokaisen tekniikan opettaja näytti neljä kertaa, jonka perään sanoi tekniikan nimen ja "dozooo". Sitten hän kyllä kierteli ympäriinsä opettamassa ja myös välillä (ainakin siltä vaikutti) ihan juttelemassa vanhempien harjoittelijliden kanssa. Itse en päässyt kontaktiin hänen kanssaan enkä juuri ehtinyt seurata hänen toimiaan koska sain parikseni hyvin aktiivisen mutta myös mukavan vanhemman japanilaisen miehen (harjoitusten aikana ei vaihdettu paria kertaakaan). Hän teki ystävällisesti ja huomioiden tekniikkaa ja antoi myös minun harjoitella mukavasti. Kunto hänellä oli kova sillä koko tunnin harjoitus tehtiin hyvin tiheään tahtiin ja hyvin lyhyillä tauoilla. 45 minuutin jälkeen opettajan viheltäessä tekniikan poikki, hän ei tullutkaan eteen näyttämään uutta tekniikkaa vaan osa harjoittelijoista meni omatoimisesti takaisin harjoittelemaan eri tekniikoita, osa lähti pukuhuoneeseen ja osa jäi tatamin reunalle istumaan. Olin hieman hämmentynyt ja jäin hetkeksi reunalle seisomaan ja ihmettelemään, mitäköhän minun nyt kuuluisi tehdä. Hetken kuluttua joku harjoittelija tarttui hartiastani kiinni ja kehotti istumaan, niinkuin nähtävästi kaikki muutkin reunalle jääneet tekivät. Pian parini palasi pukuhuoneesta, sanoi "onegai shimasu!" ja aloimme tekemään harjoituksessa tehtyjä tekniikoita kertauksena. Tähän oli varattu noin kymmenen minuuttia. Lopuksi vielä muutama minuutti suwariwaza kokyo-hota ja selän venytys, jonka jälkeen loppukumarrus.
Mieleni olisi tehnyt jäädä vielä seuraavaan harjoitukseen, mutta en tiennyt milloin se alkaa ja päättyy, olinko maksanut tarpeeksi kahteen treeniin ja hotellin check-out aika alkoi myös lähestyä. Mutta pääsinpä kuitenkin hombudojille ja vielä Doshun harjoituksiin. Nälkä jäi!
Keskiviikkoaamuna otin asiakseni käydä hombudojolla Doshun treeneissä. Harjoitukst alkoivat klo 6:30, minä heräsin 4:50, sillä meidän sen yön hotelli oli useamman pysäkin päässä hombudojosta. Otin aamiaisen (kaksi onigiriä, pepsi zero, banaani ja kahvi) mukaan family martista ja lähdin unihiekkoja silmistä hieroen suunnistamaan kohti hombudojoa. Muutaman avuliaan aseamatyöntekijän, yhden vaihdon ja noin tunnin kulkemisen jälkeen olin perillä. Aulaan sisään astuessani Doshu itse sattui kulkemaan käytävällä. Hän sanoi jotain muutamalle vanhemmalle pukuhuonetta kohti kulkevalle harjoittelijalle jonka tulkitsin itse vapaasti: "jaahas, joku uusi pojan kloppi on näköjään eksynyt tänne. Näyttääpä hän jännittyneeltä" jonka perään hän naurahti leikkisästi. Annoin aikidopassini respaan ja maksoin yhden harjoituksen, tai ehkä yhden harjoituspäivän, en ole aivan varma. Sitten seurasin muiden vanavedessä yläkertaan ja löysin pukuhuoneen. Miesten puoli oli hyvin pieni ja aivan täynnä. Jokaiselle sisääntulijalle sanottiin kollektiivisesti "ohaio gozaimaaaaaas". Selvittelin puvun ja hakaman päälle yrittäen viedä mahdollisimman vähän tilaa.
Tatamilla oli nuoria ja vanhoja, kaikenmaalaisia, miehiä ja naisia, yhteensä yli 50, ehkä jopa 60 harjoittelijaa. Doshu saapui täsmällisesti 6:30 tatamille. Alkulämmittely oli japanilaisen lyhyt ja ytimekäs, sitten lähdettiin päivän tekniikoihin. Shomenuchi iriminage, yokomenuchi iriminage, yokomenuchi ikkyo, yokomenuchi nikkyo, yokomenuchi shihonage, morotedori kokyo-ho. Tyyli oli hyvin vankkaa perustekniikkaa. Jokaisen tekniikan opettaja näytti neljä kertaa, jonka perään sanoi tekniikan nimen ja "dozooo". Sitten hän kyllä kierteli ympäriinsä opettamassa ja myös välillä (ainakin siltä vaikutti) ihan juttelemassa vanhempien harjoittelijliden kanssa. Itse en päässyt kontaktiin hänen kanssaan enkä juuri ehtinyt seurata hänen toimiaan koska sain parikseni hyvin aktiivisen mutta myös mukavan vanhemman japanilaisen miehen (harjoitusten aikana ei vaihdettu paria kertaakaan). Hän teki ystävällisesti ja huomioiden tekniikkaa ja antoi myös minun harjoitella mukavasti. Kunto hänellä oli kova sillä koko tunnin harjoitus tehtiin hyvin tiheään tahtiin ja hyvin lyhyillä tauoilla. 45 minuutin jälkeen opettajan viheltäessä tekniikan poikki, hän ei tullutkaan eteen näyttämään uutta tekniikkaa vaan osa harjoittelijoista meni omatoimisesti takaisin harjoittelemaan eri tekniikoita, osa lähti pukuhuoneeseen ja osa jäi tatamin reunalle istumaan. Olin hieman hämmentynyt ja jäin hetkeksi reunalle seisomaan ja ihmettelemään, mitäköhän minun nyt kuuluisi tehdä. Hetken kuluttua joku harjoittelija tarttui hartiastani kiinni ja kehotti istumaan, niinkuin nähtävästi kaikki muutkin reunalle jääneet tekivät. Pian parini palasi pukuhuoneesta, sanoi "onegai shimasu!" ja aloimme tekemään harjoituksessa tehtyjä tekniikoita kertauksena. Tähän oli varattu noin kymmenen minuuttia. Lopuksi vielä muutama minuutti suwariwaza kokyo-hota ja selän venytys, jonka jälkeen loppukumarrus.
Mieleni olisi tehnyt jäädä vielä seuraavaan harjoitukseen, mutta en tiennyt milloin se alkaa ja päättyy, olinko maksanut tarpeeksi kahteen treeniin ja hotellin check-out aika alkoi myös lähestyä. Mutta pääsinpä kuitenkin hombudojille ja vielä Doshun harjoituksiin. Nälkä jäi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tervetuloa osallistumaan keskusteluun!